Eri siipikarjatyyppien joukossa ankat eivät ole kovin suosittuja. Uskotaan, että käytetyn rehun kustannukset eivät kannata: ankat syövät paljon, mutta ne antavat vähän munia. Jos kuitenkin otetaan huomioon näiden lintujen fysiologiset ominaisuudet, niiden jalostaminen osoittautuu paljon kannattavammaksi kuin ensi silmäyksellä näyttää.
Ankat voidaan jakaa kahteen ryhmään: kotieläimet ja villit. Ankkojen tiedetään olevan vesilintujen suku, jossa on verkkoiset jalat ja jotka kuuluvat ankka-perheeseen tai Anatidae-sukuun. Nämä linnut ovat kooltaan melko pieniä, niillä on lyhyet jalat ja niska sekä paksunnettu runko.
Villit ankat
Villit ankat elävät yleensä makeanveden järvissä ja hieman suolaisissa merissä. Tunnetuimpien villisorsanrotujen katsotaan olevan: harmaa ankka, sinisorsa, musta sinisorsa, pintail, sinivihreä, gogoli, punapäinen ankka, amerikkalainen punapäinen ankka ja pitkäkärkinen punapäinen ankka. Venäjällä elää harmaa ankka, punapäinen ankka, gogoli, teal-pilli, suuri sulka ja tuppi. Harmaa ankka ja sinisorsa löytyy pääsääntöisesti ilman vaivaa.
Nämä lajit lisääntyvät Lounais-Kanadassa tai vanhan ja uuden maailman subarktisilla alueilla. Harmaalla ankalla on melko kirjava väri. Siinä on valkoinen vatsa, musta alareuna ja vaalea täplä siiven takareunassa. Tämä laji on kasvissyöjä. Sinisorsa on toisaalta tummanruskea väri ja valkoinen siipivuori; siipien puolella heillä on selvästi näkyvä violetti metallinen höyhen.
Kotimaiset ankat
Kotimaisten rotujen joukossa Pekingin ankat, Khaki-Campbell, Moskovan valkoiset ja Muscovy-ankat ovat erittäin suosittuja. Siipikarjan kasvattajat suosivat yleensä Pekingin ankkoja. Tämän lajin paino ei yleensä ylitä 4 kg, sillä on leveä, tiheä runko ja lyhyet jalat. Ne ovat melko vaatimattomia eivätkä käytännössä pelkää kylmää.
Toiseksi kannattavin rotu on Khaki Campbell. Sille on ominaista melko korkea lihan tuottavuus ja sen väri on epätavallinen. Sen höyhenpeite voi vaihdella tummanruskeasta vihreään.
Erityisen mielenkiintoisia ovat muskoviankat. Näillä linnuilla korallikasvu on nokan yläosassa, minkä vuoksi ne ovat kaukana kalkkunoista. Siksi heitä kutsutaan usein indo-naisiksi. Tällaisten ankkojen lihaa pidetään erittäin eliittisenä ja kalliina, koska se on melko tummaa, pehmeää ja sillä on ominaista riistan maku.
Kotimaisten ja villien lisäksi suunnitellaan koristeellisia rotuja. Ne saadaan ristittämällä villi- ja kotieläimiä, kun taas lihan tuottavuus on viimeinen paikka, ja tuloksena olevan rodun kauneus tulee esiin.
