Kilpikonnat ovat suosittuja lemmikkieläimiä, joilla on mielenkiintoinen ulkonäkö ja vaatimaton. Ne ovat niin erilaisia kuin muut eläimet, että jotkut omistajat ihmettelevät joskus, kuinka heidän lemmikkinsä hengittävät.
Ohjeet
Vaihe 1
Hengityselinten rakenteen suhteen kilpikonnat eivät ole liian erilaisia kuin muut eläimet. Heillä on hyvin kehittyneet keuhkot, joilla he hengittävät sisään ja ulos, mutta kilpikonnilla ei ole rintakehää. He eivät hengitä kylkiluiden lähentymisen ja divergenssin takia, koska tämä estää karapatsan, vaan käyttämällä lihaskimppuja, jotka menevät plastroniin olkapäästä ja lantion vyöistä, sekä selkä-vatsalihaksista, jotka ovat rintakehän reunaa pitkin. Näiden lihasten liike johtaa kehon ontelon tilavuuden muutokseen - laskuun tai kasvuun ja siten muutokseen keuhkojen tilavuudessa, minkä seurauksena sisäänhengitys tai uloshengitys tapahtuu.
Vaihe 2
Kilpikonnan pään etupäässä on ulkoisia sieraimia, joiden kautta se hengittää ilmaa. Sitten se tulee suuonteloon, jossa kurkun rakon vieressä olevilla sisäisillä kanaalin sieraimilla on ulostulo. Ilma pääsee henkitorveen, sitten keuhkoputkiin ja sieltä keuhkoihin.
Vaihe 3
Kilpikonnilla ei ole kiduksia, joten ne eivät voi hengittää veteen liuotettua happea. Sekä vesi- että maaeläimet tarvitsevat ilmaa normaaliin elämäänsä. Mutta kilpikonnien hengitys ei suinkaan ole yhtä voimakasta kuin ihmisten hengitys. Aktiivisuuden aikana maakilpikonna ottaa vain 4-6 hengitystä minuutissa. Vesi ja vielä harvemmin se voi kellua pinnalle hengittämään ilmaa vain kerran 20 minuutissa. Lepotilan aikana, kun eläinten aineenvaihdunta hidastuu, niiden hapentarve vähenee selvästi.
Vaihe 4
Kilpikonnat ovat evoluution aikana saaneet joitain hyvin omaperäisiä mukautuksia hengitysprosessin helpottamiseksi. Esimerkiksi pehmeät runkoiset kilpikonnat eivät vain hengitä keuhkojensa avulla, mutta ne pystyvät myös imemään osan hapesta ihon läpi. Ja makean veden kilpikonnissa osa kaasunvaihdosta tapahtuu kloakkaan avautuvissa peräaukoissa.