Dingon omistautuminen voitti Jules Vernen viisitoista vuotta vanhan kapteenin lukijoiden sydämet. Erinomaisen kirjoittajan teoksesta löydät tarinan epätavallisesta koirasta, jonka pääasiallinen elinympäristö on Australia. Tämä on ainutlaatuinen eläin. Huolimatta siitä, että dingoja kutsutaan koiriksi, he eivät hauku, mutta ne voivat mölyä kuin susi.
"Karl Linnaeus" -luokituksen mukaan dingo-koira kuuluu saalistajien, susilajien koirien, luokkiin. Ja vain alalajissa dingon nimi esiintyy.
Yleisintä dingo-elinympäristöä on kutsuttava Australiaksi. Tältä mantereelta löytyy eläimiä, joita ei löydy muilta planeetan mantereilta tai jotka ovat hyvin harvinaisia muissa paikoissa. "Vihreän maanosan" lisäksi näitä eläimiä löytyy Kaakkois-Aasiasta (Thaimaa, Myanmar), Kaakkois-Kiinasta, Malesiasta, Indonesiasta, Borneosta, Laosista, Filippiineiltä ja Uusi-Guinea. Näillä alueilla dingojen populaatiot ovat kuitenkin pieniä.
Australia on kuuluisa saalistajiensa täydellisestä poissaolosta. Dingo-väestöllä ei siis ollut mitään luonnollisia vihollisia tällä mantereella.
Aikuinen, jonka säkä saavuttaa 62 cm, paino on joskus yli 20 kg. Väri vaihtelee vaaleanruskeasta tummanruskeaan. Jotkut yksilöt ovat valkoisia tai täplikkäitä. Tämän alalajin koirat suosivat yöllistä elämäntapaa. Dingot eivät yleensä keräänny suuriin parviin (vain 8-12 yksilöä - tällainen määrä näitä eläimiä voidaan havaita laumassa). Mutta jos puhumme esimerkiksi suuresta saalista esimerkiksi lampaan lyömiseksi parvesta, parvessa olevien yksilöiden määrä voi kasvaa useita kertoja.
Nämä saalistajat elävät luolissa tai koloissa. Äiti ruokkii poikasiaan maidolla enintään neljä kuukautta, ja jo vuoden iässä dingot metsästävät itsenäisesti.
Nämä koirat ovat riittävän nopeita. Lyhyellä etäisyydellä oleva aikuinen kehittää nopeuden 60-65 km / h.
Dingot eivät ole kotoisin Australiasta. Tutkijat väittävät, että tämä laji tuotiin "vihreälle mantereelle" noin 3500 vuotta sitten Indonesian saariston saarilta.
